Biografia | Julkaisut

ELÄMÄNI LAULU

Synnyin Alavetelissä. Musiikki vei sydämeni, kun olin 12 -vuotias. Aloitin soittamalla kitaraa. Koulukavereiden kanssa perustimme ensimmäisen orkesterimme, Styroxin. Vuosi oli silloin 1979. Soittamisen lisäksi myös lauloin. Välillä jäsenet vaihtuivat, mutta aloitimme keikkailun tosissamme, viikonloppuisin. Bändiin tuli uusi laulusolisti. Minä lauloin lähinnä stemmoja. Basistimme jäätyä pois jatkoimme kvartettina. Siirryin soittamaan bassokitaraa. Hoidin laulamisen puoliksi sijaisen kanssa vakituisen laulajamme ollessa armeijassa. Hänen palattua taas siviiliin meitä oli kaksi laulajaa. Soitimme silloin diskomusiikkia. Jatkoimme vuoteen 1986.

Ensimmäinen julkaisu

Pikkuhiljaa yleisön maku muuttui. Tanssimusiikilla oli taas kysyntää hetken hiljaiselon jälkeen.
Bändin nimi vaihtui Amoreksi. Ohjelmisto koostui pääosin ruotsalaisesta tanssimusiikkista.
Yleisön keski-ikä nousi myös. Löysimme itsellemme luontevimman yleisön ja musiikin. Ensimmäinen äänite julkaistiin 1989 c-kasetilla, sen nimi oli ”För en trevlig danskväll”.Samana vuonna Amore pääsi kolmella kappaleella ”Dansbandsgala i Oravais” kokoelmaan.

Stig Snickars

Siirryin 1990 Stig Snickars orkesterin laulajaksi. Otin yksityisiä laulutunteja. Siitä innostuneena menin Kuula-opistoon lauluoppilaaksi ja lukemaan musiikin teoriaa. Samalla jatkoin kitaran soittamista basson ohella. Orkesterimme julkaisi kolme levyä, Levande dansmusik 1 (1990), 2 (1991) ja 3 (1993). Teimme kahden viikon kiertueen USA:ssa. Kiertueen kunniaksi julkaisimme c-kasetin ”Minnenas låtar, USA –turné Special” vuonna 1993. Samana vuonna osallistuimme Tulisuudelma -kilpailuun. Pääsimme neljän parhaan joukkoon. Se taas vei meidät suoraan tv-lähetykseen. Ohjelman myötä teimme ensimmäisen suomenkielisen singlemme, jossa oli kappaleet ”Jää luoksein mun ja Tahdon tuntea rakkauden”.

Musiikkiopinnot

Sain suoritettua klassisen laulun ja teorian Kuula Opistossa Vaasassa. Sen jälkeen aloitin opiskelut Pietarsaaren Konservatoriossa muusikkolinjalla 1994. Pääaineeni oli laulu. Samoihin aikoihin kapellimestari Stig Snickars halusi jäädä pois kuvioista. Stig Snickars orkester teki viimeisen keikkansa elokuussa 1995.

Charlies syntyy

Charlies orkesterin ensimmäinen keikka oli 14.10.1995. Samaan aikaan julkaisimme singlen, jossa oli kappaleet ”Steg för steg ja Sommaren med dig”, ja vähän sen jälkeen julkaisimme singlen ”Nyt tiedän sen/Kuin unta olis tää”. Vain vähän aikaa siitä ilmestyi ensimmäinen pitkäsoittolevymme ”Nya vindar”. Olimme myös mukana kokoelmalevyllä ”Kustdansen 96”.
Mustasaaren kunta tilasi maan pisimmän sillan, Raippaluodonsillan rakentamisen kunniaksi, laulun Replot brovalsen eli Raippaluodon siltavalssi. Minä lauloin sen ruotsiksi ja Marjut Rothovius suomeksi. Laulut julkaistiin myös singlenä 1997.

Meir Music

Olin vuosien aikana tehnyt paljon lauluja. Halusin löytää hyviä yhteistyökumppaneita säveltäjistä ja sanoittajista. Perustin musiikkikustantamo Meir Music Oy:n 1997. Tämän jälkeen aloitin yhteistyön Seppo Matintalon (Bluebird, SonyBmg) ja Olli Leppäniemen (Extra Viihdepalvelut) kanssa. Opiskelu jäi aivan loppusuoralla. Keikkailu vei miehen mennessään. Muutama soittaja vaihtui vielä orkesterissa ennen kuin voitimme Viihdyttäjä -kilpailun vuonna 1999.

Musiikista ammatti

Kiersimme TV 2:n kanssa kesälavoja. Ohjelman nimi oli ”Kesäillan valssi ”. ”Kauneimmat hetket” levy ilmestyi syksyllä vuonna 1999. (Single ”Ruskeat silmät”) Se oli silloin lopullisesti menoa, harrastuksesta oli tullut päätyö. Charlies nappasi toisen sijan Syksyn Sävel -kilpailussa vuonna 2000 kappaleella ”Vain vähän aikaa”. Samanniminen levy ilmestyi 2001. (Singlet ”Vain vähän aikaa”, ”Keinu kanssani”, ”Kun nauran, kun itken”) Vain vähän aikaa kappaleesta tehtiin ruotsinkielinen single ”När natten blir till dag”, joka myöhemmin julkaistiin ruotsinkielisellä pitkäsoittolevyllä När jag ser dig 2003. Myöhemmin 2003 ilmestyi ”Ansa oot” (Singlet ”Kesän tyttö”, ”Gina, pikisilmä signorina”, ”Marja-Leena”)

Viimeinen Charlies aikainen levy ”Valvon ja kuuntelen” ilmestyi 2004. (Single ”Valvon ja kuuntelen”). Minun viimeinen Charlies -keikkani tehtiin Kalajoella 7.8.2004

Sooloartistina

Soolouran aloitin elokuussa 2004 yhteistyössä Tommys -orkesterin kanssa. Ammattitaitoisen ja taitavan bändin kanssa on ollut ilo keikkailla. Kapellimestari Tom Käldström on yhdessä Kjell Lolaxin kanssa sovittanut ensimmäisen levyni kaikki kappaleet. Keväällä 2005 julkaistiin single ”Jalat alta” ja se nousi nopeasti listoille. Siitä tehtiin ruotsinkielinen versio ”Fånga mej”. Seuraavana kesänä heinäkuussa ilmestyi ”Pientä unelmaa”, joka myös soi ahkerasti radiossa. Itseni lisäksi Bo Söderholm ja Lasse Wikman ovat olleet tiiviisti mukana biisien teossa. Löysin itselleni uuden soundin, joka tuntuu oikealta ja luontevalta.

Ensimmäinen soololevyni ”Jalat alta” julkaistiin syyskuussa 2005. Levy-yhtiöni on SonyBmg ja ohjelmatoimistona on Anne Mattilan
AM-musiikkipalvelut. Pystyn yhä enemmän keskittymään laulujen tekemiseen. Laulamisen lisäksi se tuntuu mahtavalta. Kaikki ikään kuin alkoi taas uudelleen soolouran myötä.

Uskomaton vuosi

Ensimmäisestä sinkusta alkoi uskomaton rupeama elämässäni. Olen saanut tehdä paljon keikkaa ja musiikkini on otettu hyvin vastaan. Toisen soololevyn ensimmäinen sinkku ”Aamuun on hetki aikaa” ilmestyi kesäkuun alussa ja se on soinut hyvin eri radioissa.

Elokuun 31.8.2006 minulle annettiin kultalevy ”Jalat alta” -albumista. Se tuntui uskomattomalta ja jotenkin kruunasi hienon vuoden. Syyskuun puolessa välissä ilmestyi toinen sinkku ”Elämäni nainen”. Syyskuun lopussa ilmestyi viimein uusi albumi ”Aamuun on hetki aikaa”. Marraskuussa, kun albumin ilmestymisestä oli mennyt pari kuukautta, ilmestyi vielä kolmas sinkku ”Unelmoin”. Joulukuussa 2006 ilmestyi ensimmäinen joululauluni ”Joulun syli”. Laulu otettiin hyvin vastaan, ja se soi paljon radioissa. Jouluprojektista tuli sellainen tunne, että sitä voisi olla mukava jatkaa jollain tavoin seuraavina vuosina.

Vuosi 2007

Vuoden alussa ensimmäinen albumini ”Jalat alta” oli myynyt yli 23 000 kpl. Joten myös vuosi 2007 alkoi vauhdikkaasti.

Vauhdikkaan vuoden tilinpäätös vei taas melkein jalat alta. Iskelmäradio valitsi minut vuoden miessolistiksi Iskelmägaalassa 11.2.2007. ”Aamuun on hetki aikaa” oli myös ehdolla vuoden albumiksi ja vuoden iskelmäksi. Keväällä myös se oli myynyt yli 17 000 kappaletta, joten myös se saavutti kultalevyrajan.

Keväällä julkaistiin seuraavan albumin seuraava sinkku ”Jos minut kesyttäisit”. Se oli kuusi viikkoa Iskelmän listan ykkösenä ja keikoilla yleisö otti sen hyvin vastaan. Kevät ja kesä kului uusien laulujen viimeistelyssä.

Mukavaa vaihtelua oli myös tehdä lauluja joululevyä varten. Keskellä parasta kesää laulut nauhoitettiin ja valmis levy ilmestyy joulun kynnyksellä. Laulut ovat tunnelmallisia ja niissä on tarina, joka toivottavasti vie kuulijan jouluisiin tunnelmiin.

Syksyllä ilmestyy myös seuraava sinkku "Vanha suola janottaa" ja lokakuun alussa ilmestyy uusi levy "Jos minut kesyttäisit".

Ja yhä vain olen innoissani. Tätä työtä on mukava tehdä. Nähdään keikoilla

Charles